Synttärit saatiin kunnialla vedettyä läpi, ja ihmissyöjäkoirakin pyöri siellä lasten jaloissa. Kyllähän se meteliä piti, mutta sillä oli semmonen värkki kuonossa, ettei se ainakaan puremaan päässyt. Vaikka eipä tuo olis sitä ehkä estänyt, kyllä koira porkkanaakin söi kopasta huolimatta. Jyrsi etuhampaillaan. Lisäksi loppuillasta - tosin ilman koppaa jo - näkyi nuolleen kakun päältä kermat :D. Kakku jäi pöydälle, kun siinä oli jätskiä välissä ja se suli eikä sitä enää tänään olis voinu syyä, sitäpaitsi se oli pahaa. Tein kananmunatonta sillä mielin, että esikoinenkin saa, jos haluaa, mutta eihän se halunnu. Söi sitten vain Dops -keksejä. Ja tikussa olevia cocktailpaloja, joita oli tehty nakeista, lihapullista (paistoin lihapullat valmiiksi tikuissa), kurkusta, tomaatista ja herkkusienistä, ja vielä erikseen hedelmätikkuja persikasta, kiivistä, omenasta ja päärynästä, joista jälkimmäiset oli pyöritelty sitruunamehussa ennen seivästystä.
Totesin siinä, että mulla on tapana suunnitella kaikenlaista synttäreille, ja sitten tekemistä on liikaa ja hermostun ja alan tiuskimaan. Nyt hiukan delegoin esim. tikkujen tekoa, ja aloitin ajoissa enkä kauheasti edes hermostunut. Kaikki oli reilassa, vaikka ensimmäinen vieras saapui 20 minuuttia etuajassa.
Lapsi sai kauheasti lahjoja! Sillä oli kuin uusi joulu. Me annettiin sille piirtopöytä, anoppi antoi sille polkupyörän - vaaleanpunaisen ja muodikkaan - vaikka muisti synttärit vasta puolen päivän aikaan, kun isäntä sille silloin soitteli ja kyseli, tuleeko se synttäreille. Anoppi oli soitellu ympäri kauppoja löytääkseen tytölle samanlaisen pyörän, minkä osti esikoiselle keväällä.
Ja lunta sataa hiljalleen, mutta koko ajan.
6 kommenttia:
Kananmunatonta...? Mikä allergia se sellainen on? Vai onks esikoinen tiedostava vegaaninuori?
Lastem synttärien järjestäminen vaatii aina melkoisesti yhtä sun toista ja ennen kaikkea hermoja. Muistan muistan...onnea sankarille ja vanhemmilleen!
Nelivedon sivulta sujahdin visiitille blogiisi. Munaton täytekakku itse kokeilin sitä uutena vuotena pikku miehen synttäreillä. Karmean pahaa, ohjeen otin muistaakseni sivulta Allergialiemessä. Ehkä olisi parasta tehdä sopivista kekseistä pohja ja laittaa liivate rahka päälle. Laita sivuillesi juttu jos löydät hyvän ohjeen.
Iloista vuoden alkua toiselta lehmäfriikiltä.
Eikö Kumitonttu ole kuullut muna-allergiasta? Tässä tapauksessa se lienee jäänne kaiken maailman muidenkin valkuaisaineiden allergiasta. Siitähän useissa allergioissa on kyse, valkuaisaineesta.
Vilukissi: kiitos :)
Salomea: kiva kun piipahdit! Mie tein tuon kakkupohjan piimäkakkutaikinasta, mutta kokemusta on myös ananasmurskasta tehdystä täytekakusta, ja ohje löytyy myös banaanimössöä hyväksikäyttäen tehdystä, mutta en ole kokeillut. Enkä taida kokeillakaan - turha väsätä kakkua, jota allergikko ei suostu maistamaankaan, ja muut ei tykkää.
Niin joo piti mainita tämäkin; kyseinen lapsi on niin "karnivori" kuin olla voi! Ja muihin lapsiin verrattuna erikoinen siinäkin, että tykkää läskistä. Saattaa parissa erässä pistellä paketillisen possun kylkiviipaleita paistettuna. Kanan nahkat vetää vesissä suin, ja kaikki läskiset palat lihakastikkeesta. Keittoja ei kylläkään syö, vaikka olis kuin läskisiä.
Eikö Kumitonttu ole kuullut muna-allergiasta?
No enpä tiennyt, mutta se selittää eräitä asioita. Sitähän sinä kysyit?
Lähetä kommentti