Hajamielisyyttä ja nimettömiä kirjeitä

Juu. Avasin tän läppärin ihan sitä varten, kun tässä on tuo kirkasvalolamppu vieressä, että voin torjua kaamosmasennusta samalla, kun juon aamukahviani ja katson uudet blogikirjoitukset. Kohta pitää jo nousta ja lähteä, ja arvatkaa vaan, oliko mulla se lamppu päällä! No ei.

Kylmyysmittari näyttää nyt "vain" viistoista, odotin paria kymmentä isännän eilisen pelottelun jäljiltä. Tutkailin linja-autojen aikatauluja siltä varalta, että tulee niin kova pakkanen, että on viisaampi jättää auto kotiin ja mennä isännän kyydissä, tulla linja-autolla, niin isäntä alkoi vastustaa ajatusta. Mietin jo, onko sillä joku muu kuskattava, kun ei mua huoli kyytiinsä. Aiemmin se oli sitä mieltä, että mun pitäs säästösyistä kulkee sen kyydillä ja julkisilla, vaikka se tarkoittaiskin sitä, että mun pitäs kävellä joka päivä säässä kuin säässä (3 km) lähimmältä junan seisakkeelta kotiin. Linja-autolla pääsee vain, jos lähtee töistä tuntia aiemmin. Kyllä oon laiska paska ja mukavuudenhaluinen, kun en niin tee. Isäntä puolestaan ei tekis niin yhtäkään kertaa. Sehän ei kävele, ei edes koiria lenkitä koskaan. No pari kertaa on tullu mun kans, ku oon ruinannu, ja kerran lähti yksin - naapuriin, kun siihen oli muuttanu yks tuttu pimu.

Mutta se nimetön kirje. Äidilleni oli tullut viime viikolla tämmöinen, tietsikalla punaisella värillä ja suuraakkosilla printattu tekele: "KAIKKEA MITÄ TÄSSÄ TALOSSA TAPAHTUU SEURATAAN, NIIN POLIISIN KUIN TUTKIJOIDEN JA AINA OIKEUSMINISTERIÖSTÄ PYYNTÖÄ MYÖDEN. HETI SEURAAVAN HÄIRIÖN JÄLKEEN SOITETAAN 112 . JA TÄMÄ POLIISIN NEUVO ON. JA KAIKKIEN MEIDÄN.

HÄIRIKÖT TUNNISTETTU KAIKKI ON."

Joku sekoboltsihan se on, ehkä joku uusi asukas, tai sitten joku entinen on pimahtanu. Surettaa vaan, kun äiti siitä kuitenkin on hiukan huolissaan - eihän se, yksin elävä mummeli mitään häiriötä aiheuta. Joskus kuuntelee äänikirjoja.

Mutta nyt töihin.