Sellaista kommenttia tuli kouluttajalta. Pahoitellen sanoi, ettei voi meitä auttaa, mutta antoi parin muun kouluttajan numeron. Kysyin, ollaanko me virheillämme pilattu koira, se sanoi, ettei ole pelkästään niistä kiinni, vaan koiran luonnekin on jo omanlaisensa.
Sanoi myös, että koira tulee ajan myötä yhä vaarallisemmaksi, kun on oppinut jo käyttämään hampaitaan ja huomannut niiden vallan. Jonkinlaista koulutusta vois vielä tehdä, mutta sellaiseen ei lapset vois osallistua - se tietäis varmuudella puremisia. Koirahan ei siedä minkäänlaista pakottamista... tänään autossa kun koitin saada sitä hiljaiseksi ja otin kuonosta kiinni, se meinas purra muakin. Otin koiran lujasti kainaloon ja pidin sen päätä itseäni vasten paikallaan, se meinas saada kunnon raivarin, kun kehtasin estää sitä hillumasta ja räyhäämästä. Lapsethan ei ole enää aikoihin voinu olla koiran kanssa keskenään takapenkillä, mun on täytynyt olla siellä kanssa. Jopa käden siirtäminen lapsen omassa sylissä on saanut koiran käymään siihen kiinni.
Ja nyt jos joku anonyymi taas tulee tyrkyttämään jotain namikoulutusta, ignoroin kommentit samantien. Kuin kouluttais sonnia kärpäslätkällä.
9 kommenttia:
Onpa ikävä kuulla, en ymmärtänyt aiemmin että tilanne on noin paha. Onneksi on erilaisia kouluttajia, erilaisia mielipiteitä, erilaisia tekniikoita, joten varmasti ongelmaan löytyy ratkaisu.
Namikouluttajia kyllä riittää, ja paljon.
Valitettavasti ne pehmeämmät konstit eivät tehoa kaikkiin koiriin.
Ja valitettavasti on luonnevikaisia, tai jostain sairaudesta tai vaivoista kärsiviä - niiden kanssa saakin olla melkoinen kuiskaaja tai tohtori että saa enää luotettavaksi lemmikiksi.
Toivottavasti konstit löytyvät!
Harmillista, mutta toi on vaan yhen kouluttajan arvio. Kannattaskohan kysellä viellä parilta kouluttajalta mielipidettä, ennenku tekee ratkasun.
Pahalta kyllä kuullostaa toi, et se lapsiiki käy kiinni. Toivottavasti vaan näykkii eikä käy kurkkuun kiinni.
Voi sentään! Itku tuli täällä. Harmittaa puolestasi NIIN ...keleesti. Tiedän tasan tarkkaan, ettei teillä tosiaankaan ollut koiraa hankkiessa tarkoitus ottaa haasteita vastaan, mutta sellaiset kortit nyt käsiinne saitte.
Itse jo tuossa tilanteessa, kun omat aseet eivät enää ota onnistuakseen, harkitsisin vakavasti koiran lopettamista. Mietin siltä kannalta, että jollei ole perheen elo ja olo auvoista, niin onko se elo koirallakaan kummoista sitten? Paha, paha tilanne.
Nyt en osaa sanoa enää yhtään mitään. Lähettelen vain oikein isot ja lämpimät halaukset sinne suuntaan!
Kiitos vieläkin! Tän rodun tunteva kouluttaja vastasi meiliini, että näitä tapauksia on ollut useita, ja suurin osa lähtenyt taivaaseen tai vaihtanut kotia...
Nyt tarvittais suomen Cesar Millania :) Jos lontoonmurre yhtään taipuu, niin Cesar Millanin kotisivuilla näkyi olevan paljon tietoa purevista koirista. En kaikkea lukenut, mutta otsikoista päätellen siellä oli juttua ainakin siitä miten estää koiria puremasta lapsia.
Kannattaa lainata kirjastosta teoksia, joissa käsitellään ongelmakoiria ja käytöshäiriöitä. Jos niistä löytyisi jotain vinkkiä?
Tai no, jos tuo on joku rodun ominaisuus, niin enpä tiedä auttaisko kirjan neuvot sittenkään :(
KatiO: torstaina koiraa tulee katsomaan yhden sortin Cesar Millan :)
Tuohon ei ole paljoa kommentoitavaa. Seuraan vain saagaa opikseni.
Lähetä kommentti