...kun ei kerran talveakaan näy... pelkkää pimeyttä ja ankeutta.
maanantaina 30. marraskuuta 2009
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina
Sain itseni ulos! Pieni reissu, mutta kuitenkin.
Löysin kanttarelleja ja suppilovahveroita :) Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ensimmäisenä adventtina poimimassa sieniä! No ihan muuten vain, ei niitä kunnollisia suppiksia löytynyt sentään kovin paljon... olivat aika lötköjä jo.
Tämä sata kertaa kuvattu "mun" maisemani näytti tältä. Ei ollenkaan niin ankealta, kun ajattelin ensin, koska auringon valoa siivilöityi hiukan pilvien lomasta, mutta haloo! Pitäis olla talvi! Lunta ja pakkasta! On adventti, joulu tulee!
Rakas kilpikonnamme on välillä heräillyt ja lämmitellyt lampun alla sekä syönyt. Tänään se oli virkeä, söi ihan tohkeissaan salaattia ja välillä torkahti.
Tuo punainen on sitten tomaattia, ei ole vereslihalla, kuten itse säikähdin ennen kuvaamista. Eilen illalla, kun lämpölamppu sammutettiin, se kömpi itse omaan koloonsa CD-telineen alle. Ihana!
Löysin kanttarelleja ja suppilovahveroita :) Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ensimmäisenä adventtina poimimassa sieniä! No ihan muuten vain, ei niitä kunnollisia suppiksia löytynyt sentään kovin paljon... olivat aika lötköjä jo.
Tämä sata kertaa kuvattu "mun" maisemani näytti tältä. Ei ollenkaan niin ankealta, kun ajattelin ensin, koska auringon valoa siivilöityi hiukan pilvien lomasta, mutta haloo! Pitäis olla talvi! Lunta ja pakkasta! On adventti, joulu tulee!
Rakas kilpikonnamme on välillä heräillyt ja lämmitellyt lampun alla sekä syönyt. Tänään se oli virkeä, söi ihan tohkeissaan salaattia ja välillä torkahti.
Tuo punainen on sitten tomaattia, ei ole vereslihalla, kuten itse säikähdin ennen kuvaamista. Eilen illalla, kun lämpölamppu sammutettiin, se kömpi itse omaan koloonsa CD-telineen alle. Ihana!
lauantaina 28. marraskuuta 2009
Mustasukkaisuutta?
Miten voi olla ihanaa käydä saunassa! Pestä ja kuurata kaikki lika pois ja lämmitellä lempeässä lämmössä. Alan olla tottunut jo siihen, että lähes joka päivä lämpenee tuo meidän pihasauna, ja pääsee kunnollisiin löylyihin pikkuisessa vanhassa saunassa, jonne pitää vesikin kantamalla viedä. Nyt oli yksi päivä väliä, ja kun meillä ei oikein nykyisin voi käydä suihkussa sisällä - ei se koskaan ole ollu pääasiallinen peseytymisväline, ehkä silloin kun lapset oli pieniä - koska boileri on rikki ja tuottaa lämmintä vettä vain rajallisen määrän jos sitäkään, niin en sitten eilenillalla käynyt suihkussakaan. Olin hikoillut töissä - raakaa fyysistä hillumista - ja sen jälkeen kotona, kun siivottiin kuopuksen kanssa lastenhuonetta. Kolme kassillista roskaa ja täysi imurin pölypussi! Olin ihan naatti siinä vaiheessa, kun isäntä tuli kotiin ja hetken kuluttua oli lähtö keilaamaan. Vuoro oli varattu kahdeksi tunniksi.
Tuntui, että haisin kuin rankkitynnyri, ja hikihän siinä keilatessakin meinaa välillä tulla. En kyllä tajua miksi. Käsi oli makaroonia jo tunnin keilauksen jälkeen. Mies kittas olutta vaikka kuinka monta tuoppia siinä sivussa (mun vuoro oli ajaa kotiin, kun olin viimeksi juonut kaksi siideriä keilaillan aikana ja mies silloin ajoi kotiin) ja oli jo tuhdissa kekkulissa kotiin päin mennessä. Kehui jopa mun ajoa, vaikka ajoin heti parkkikselta lähtiessä kiellettyyn ajosuuntaan ja sitten värkkäsin radion kans niin, että risteyksessä oli väärä vaihde päällä ja meinas auto hyytyä.
Hyvähän se oli, että oli hyvällä tuulella. Katteli vähän väliä puhelintaan, ja viimein kysyin, odotatko soittoa joltakulta... se sanoi, että T:ltä. Myöhemmin kotona se nakutteli viestejä paljon, ja puhelin oli äänettömällä että tulevia viestejä ei kuulunut. Välillä kävin olkkarissa mutkan ja kun se oli juuri lukemassa viestiä, jossa onnekseen luki vain ":)", kysyin, kenen kans tekstailet. T:n, vastasi, vaikka tiesin, että T:n nimi lukee puhelimessa pelkän numeron sijasta, jos siltä tulee viesti. "Niinkö?" ihmetteli mies, kun asiasta sanoin. Mutta ei sen enempää. Toisella kerralla, kun kävin liki, piilotti puhelimen kädestään reiden alle. En tiedä oliko kirjoittamassa vai lukemassa, paheksuin piilottelua ääneen mutta ei siitäkään sen enempää.
Myöhemmin kysyin, missä on tutustunut kyseiseen ihmiseen, ja kertoi, mutta ei taaskaan sen enempää. Olin todella tyytyväinen itseeni! Vielä sängyssä nukkumaan mennessä kysyin, oliko nyt varmasti poistanu kaikki viestit, jos mulle tulee kiusaus mennä sen puhelimelle lukeen niitä, ja arveli poistaneensa. Ja sillä hyvä.
Jos käännetään asia toisinpäin; minä tekstaajaksi, äänettömällä pitäjäksi, piilottelijaksi, niin eihän se olis tullu kuuloonkaan. Hirveä rähinä ja riita. Multahan on kielletty miesten puhelinnumerotkin. Muistaakseni puhe on ollut molemminpuolisesta pidättäytymisestä, mutta ehkä olen väärässä.
Nukuin vielä koko päivän melkeen. Yhteentoista, vaikka mun aamu-unta häirittiin useamman henkilön taholta... sitten nousin pariksi tunniksi ja menin taas sänkyyn. Kyllä uni maistuukin ultramakealle päivällä!!! Kun alkuun pääsee, ei millään lopu uni. Välillä heräsin ja vaihdoin asentoa ja nukahdin uudelleen. No, laitoin sentään sapuskaa porukalle. Lapset kävi anopilla kattomassa yhden elokuvan, mikä oli tallennettu lapsia varten, sillävälin me isännän kans käytiin kaupoilla äkkiä. Lisäksi ehdin tekemään pari "kotitehtävää", jotka kuntoutusneuvoja oli antanu jo ajat sitten. Ne vain vaatii rauhassaoloa, siitä ei pääse mihinkään. Yritin aloittaa joskus, kun lapset oli kotona mutta niillä oli muuta puuhaa, niin ei mennyt montaa minuuttia, kun olivat mun kupeessa ihmettelemässä mun kirjoittelua.
Nyt, kun olen saanut ripauksen takaisin melkein-normaalia-elämää, osaan arvostaa enemmän sitä, että olen niin korvaamaton ja tärkeä, että minussa pitää roikkua koko ajan. Töissäkäynti pitää lukea omaksi ajaksi, vaikka omat rasitteensa siinäkin on. Ajattelin keilahallillakin eilen, että en muista nähneeni muita keilaavia perheitä semmoisena kuin me; halauksia joka keilauksen jälkeen, suukkoja ja sylittelyjä. Isäntä oli kyllä hieman erillään mejän tyttöjen halausringistä, vaikka sai sekin osan. Sylissä ei tainnu pitää ketään. Tuoppia piteli kyllä. Semmosia ne miehet.
Ensviikolla hammaslääkäri ja psyk. sairaanhoitaja sekä kuvataideterapia, ei muuta. Ihanaa!
Tuntui, että haisin kuin rankkitynnyri, ja hikihän siinä keilatessakin meinaa välillä tulla. En kyllä tajua miksi. Käsi oli makaroonia jo tunnin keilauksen jälkeen. Mies kittas olutta vaikka kuinka monta tuoppia siinä sivussa (mun vuoro oli ajaa kotiin, kun olin viimeksi juonut kaksi siideriä keilaillan aikana ja mies silloin ajoi kotiin) ja oli jo tuhdissa kekkulissa kotiin päin mennessä. Kehui jopa mun ajoa, vaikka ajoin heti parkkikselta lähtiessä kiellettyyn ajosuuntaan ja sitten värkkäsin radion kans niin, että risteyksessä oli väärä vaihde päällä ja meinas auto hyytyä.
Hyvähän se oli, että oli hyvällä tuulella. Katteli vähän väliä puhelintaan, ja viimein kysyin, odotatko soittoa joltakulta... se sanoi, että T:ltä. Myöhemmin kotona se nakutteli viestejä paljon, ja puhelin oli äänettömällä että tulevia viestejä ei kuulunut. Välillä kävin olkkarissa mutkan ja kun se oli juuri lukemassa viestiä, jossa onnekseen luki vain ":)", kysyin, kenen kans tekstailet. T:n, vastasi, vaikka tiesin, että T:n nimi lukee puhelimessa pelkän numeron sijasta, jos siltä tulee viesti. "Niinkö?" ihmetteli mies, kun asiasta sanoin. Mutta ei sen enempää. Toisella kerralla, kun kävin liki, piilotti puhelimen kädestään reiden alle. En tiedä oliko kirjoittamassa vai lukemassa, paheksuin piilottelua ääneen mutta ei siitäkään sen enempää.
Myöhemmin kysyin, missä on tutustunut kyseiseen ihmiseen, ja kertoi, mutta ei taaskaan sen enempää. Olin todella tyytyväinen itseeni! Vielä sängyssä nukkumaan mennessä kysyin, oliko nyt varmasti poistanu kaikki viestit, jos mulle tulee kiusaus mennä sen puhelimelle lukeen niitä, ja arveli poistaneensa. Ja sillä hyvä.
Jos käännetään asia toisinpäin; minä tekstaajaksi, äänettömällä pitäjäksi, piilottelijaksi, niin eihän se olis tullu kuuloonkaan. Hirveä rähinä ja riita. Multahan on kielletty miesten puhelinnumerotkin. Muistaakseni puhe on ollut molemminpuolisesta pidättäytymisestä, mutta ehkä olen väärässä.
Nukuin vielä koko päivän melkeen. Yhteentoista, vaikka mun aamu-unta häirittiin useamman henkilön taholta... sitten nousin pariksi tunniksi ja menin taas sänkyyn. Kyllä uni maistuukin ultramakealle päivällä!!! Kun alkuun pääsee, ei millään lopu uni. Välillä heräsin ja vaihdoin asentoa ja nukahdin uudelleen. No, laitoin sentään sapuskaa porukalle. Lapset kävi anopilla kattomassa yhden elokuvan, mikä oli tallennettu lapsia varten, sillävälin me isännän kans käytiin kaupoilla äkkiä. Lisäksi ehdin tekemään pari "kotitehtävää", jotka kuntoutusneuvoja oli antanu jo ajat sitten. Ne vain vaatii rauhassaoloa, siitä ei pääse mihinkään. Yritin aloittaa joskus, kun lapset oli kotona mutta niillä oli muuta puuhaa, niin ei mennyt montaa minuuttia, kun olivat mun kupeessa ihmettelemässä mun kirjoittelua.
Nyt, kun olen saanut ripauksen takaisin melkein-normaalia-elämää, osaan arvostaa enemmän sitä, että olen niin korvaamaton ja tärkeä, että minussa pitää roikkua koko ajan. Töissäkäynti pitää lukea omaksi ajaksi, vaikka omat rasitteensa siinäkin on. Ajattelin keilahallillakin eilen, että en muista nähneeni muita keilaavia perheitä semmoisena kuin me; halauksia joka keilauksen jälkeen, suukkoja ja sylittelyjä. Isäntä oli kyllä hieman erillään mejän tyttöjen halausringistä, vaikka sai sekin osan. Sylissä ei tainnu pitää ketään. Tuoppia piteli kyllä. Semmosia ne miehet.
Ensviikolla hammaslääkäri ja psyk. sairaanhoitaja sekä kuvataideterapia, ei muuta. Ihanaa!
perjantaina 27. marraskuuta 2009
Koheloa lissää
... kun ei omasta päästä riitä...
Elämän keväässä sinä lennät
kuin uuttukyyhkynen.
Tai kuin isokoskelo.
Vaan aikojen saatossa muutut uiveloksi.
Tai ehkäpä ruisrääkäksi,
tuoksi kesäyön narisijaksi.
Vaan eipä hätiä mitiä.
Jartsalla on haulikko.
---------------------------------
Edellisessä mietelmässäni
sorruin karkeuteen.
Edellisessä elämässäni
olin majakanvartija Bengtskärissä.
Viime viikolla
kadotin yhteyden Kaiken Olevaiseen.
Numero oli jäänyt edelliseen kännykkään.
Ensi viikolla menen itseeni
ja pysyn siellä loppukuun.
Tulevassa elämässä olen
Pyhäin Lukijain Suurvisiiri.
Mutta nyt haen ne muikut naapurista.
Elämän keväässä sinä lennät
kuin uuttukyyhkynen.
Tai kuin isokoskelo.
Vaan aikojen saatossa muutut uiveloksi.
Tai ehkäpä ruisrääkäksi,
tuoksi kesäyön narisijaksi.
Vaan eipä hätiä mitiä.
Jartsalla on haulikko.
---------------------------------
Edellisessä mietelmässäni
sorruin karkeuteen.
Edellisessä elämässäni
olin majakanvartija Bengtskärissä.
Viime viikolla
kadotin yhteyden Kaiken Olevaiseen.
Numero oli jäänyt edelliseen kännykkään.
Ensi viikolla menen itseeni
ja pysyn siellä loppukuun.
Tulevassa elämässä olen
Pyhäin Lukijain Suurvisiiri.
Mutta nyt haen ne muikut naapurista.
lauantaina 21. marraskuuta 2009
Paulo Coelhon sietämätön keveys
Niin, Paulohan on varsin hyväksytty kirjailija, ja sen teokset on itsetutkiskeluun taipuvaisen ihmisen must-luettavaa. Itse en ole jaksanut lukea yhtäkään kokonaan, tarttis olla paljon enemmän keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä sekä ajattelunkykyä, ja mullahan niitä ei viime vuosina ole juuri ollut.
Ennen kyllä luin yhden jos toisen teoksen ihan ajatuksella, jopa Danten Jumalaisen näytelmän, mikä ei runomittansakaan takia ollut mikään helppo. Helvettiosuus oli kyllä mielenkiintoinen! Taivasosuus sen sijaan tavattoman tylsä.
Mutta asiaan, eli Coelhoon; nauroin jo aikaa sitten töissä kirjalle, joka oli irvailu ko. kirjailijan korkealentoiselle henkevyydelle, ja nyt oli Prismassa puoleen hintaan samainen kirja. Ostin, vaikkei oikeastaan olisi ollut varaakaan... puolesta hinnastaan huolimatta se oli kuitenkin aika monta euroa. Mutta se on kyllä riemukas! Luen, vaikka mulla on monta kirjaa ja pari lehteä (jotka on hukassa) kesken, kun se on niin hauska. Varsinkin ne runot, joista jo yhden kopioin aiemmin :)
Tässä tulee lisää:
Olevaisuudesta lähdin.
Kohti tosiolevaisuutta.
Sisintä. Ydintä. Kohti.
Yli kuntarajojen menin.
Kuuluvuusalueen ylitin.
Enää ei ole kenttää.
Vain Tietoisuus siitä.
Että olen.
Koska peruskuukausimaksu tulee.
Siitä tiedän.
Vaikka en puhuisi teille.
Itseni kaltaisille.
Ole rohkea.
Uskalla.
Etene kohti keittiötä.
Niin ylität itsesi.
Nyt ylitit vasta Ronkaisen.
Se sammui tohon tunti sitten.
Sinusta on isompaan.
Sinusta riittää.
Noin.
Joka on lyhenne sanoista:
Niin On Ihminen Napakka.
Ole ihminen.
Perttikin on.
Aurinko. Maa. Kuu. Vesi.
Elementit joiden kanssa elämme.
Eilen tuli lisää elementtejä.
Talotehtaalta.
Ihmispolo menee sekaisin.
Olet. Tulet. Menet.
Teet tulet.
Synnyt, elät, kuolet.
Nuolet lautasen.
Synnyt uudelleen.
Toisen kuntaliittymän alueella.
Olet, tulet, menet.
Nyt jos teet tulet, niin tarkkana.
Synnyt, elät kuolet.
Nuolet valtuuston puheenjohtajaa.
Ei se mitään. Aina itää.
Jokin siemen huomenen.
Minä muuten nyt menen.
Meinas unohtua lähde: on siis edelleen Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni. Viisi tähteä.
Ennen kyllä luin yhden jos toisen teoksen ihan ajatuksella, jopa Danten Jumalaisen näytelmän, mikä ei runomittansakaan takia ollut mikään helppo. Helvettiosuus oli kyllä mielenkiintoinen! Taivasosuus sen sijaan tavattoman tylsä.
Mutta asiaan, eli Coelhoon; nauroin jo aikaa sitten töissä kirjalle, joka oli irvailu ko. kirjailijan korkealentoiselle henkevyydelle, ja nyt oli Prismassa puoleen hintaan samainen kirja. Ostin, vaikkei oikeastaan olisi ollut varaakaan... puolesta hinnastaan huolimatta se oli kuitenkin aika monta euroa. Mutta se on kyllä riemukas! Luen, vaikka mulla on monta kirjaa ja pari lehteä (jotka on hukassa) kesken, kun se on niin hauska. Varsinkin ne runot, joista jo yhden kopioin aiemmin :)
Tässä tulee lisää:
Olevaisuudesta lähdin.
Kohti tosiolevaisuutta.
Sisintä. Ydintä. Kohti.
Yli kuntarajojen menin.
Kuuluvuusalueen ylitin.
Enää ei ole kenttää.
Vain Tietoisuus siitä.
Että olen.
Koska peruskuukausimaksu tulee.
Siitä tiedän.
Vaikka en puhuisi teille.
Itseni kaltaisille.
Ole rohkea.
Uskalla.
Etene kohti keittiötä.
Niin ylität itsesi.
Nyt ylitit vasta Ronkaisen.
Se sammui tohon tunti sitten.
Sinusta on isompaan.
Sinusta riittää.
Noin.
Joka on lyhenne sanoista:
Niin On Ihminen Napakka.
Ole ihminen.
Perttikin on.
Aurinko. Maa. Kuu. Vesi.
Elementit joiden kanssa elämme.
Eilen tuli lisää elementtejä.
Talotehtaalta.
Ihmispolo menee sekaisin.
Olet. Tulet. Menet.
Teet tulet.
Synnyt, elät, kuolet.
Nuolet lautasen.
Synnyt uudelleen.
Toisen kuntaliittymän alueella.
Olet, tulet, menet.
Nyt jos teet tulet, niin tarkkana.
Synnyt, elät kuolet.
Nuolet valtuuston puheenjohtajaa.
Ei se mitään. Aina itää.
Jokin siemen huomenen.
Minä muuten nyt menen.
Meinas unohtua lähde: on siis edelleen Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni. Viisi tähteä.
Mä en kestä...
Luin taannoin viime kuun Koiramme -lehdestä asiaa koira-allergioista, ja siellä sanottiin, että melkein mieluummin kandeis olla allergisen ihmisen kodissa koira kuin olla ilman koiraa. Siedättyy ja tulee toleranssi. Meillehän 10 vuotta sitten annettiin vain kaksi vaihtoehtoa, joko koirat pois tai sairas lapsi. Tietäähän sen, mikä lopputulos oli. Koirat meni pois. Kauhean itkun saattamana. Monet itkut olen itkenyt ajatellessani, että ei enää ikinä koiraa, ainakaan niin kauan, kuin lapsi asuu kotona. Ja nyt lyötiin kaaliin tuollainen ajatus.
Tosin siinä jutussa lähdettiin siitä, että jos perheessä ON JO koira kun lapsi syntyy, sillä harvemmin on allergiaa - meillähän oli peräti kaksi koiraa, mutta esikoinen oli aina ruvilla ja raapi itteensä, ja keuhkoputkentulehduksen vietyä sen ihan sairaalaan asti piti käydä allergiatesteissä, jotka osoitti allergiaa vahvasti koiralle, hieman vähemmän kissalle. Kummallista, koska lapsi ei ollut paljonkaan edes altistunut kissalle! Vain harvoin vieraillussa naapurissa oli kissoja (ja koira) sekä kummitädillä kissa, josta ei myöskään kovin usein ollu edes karvoja saatavilla. Kananmuna on vieläkin allergisoiva. Maidon proteiinit oli vielä parivuotiaana vältettäviä, ei onneksi enää - tosin vahinko on ehtinyt jo tapahtua, juusto ei mene millään, ei myöskään pulla, muut leivonnaiset tai mikään varsinainen maitoruoka. Riisipuuro jne. Kun on tottunut maidottomaan niin on.
Mun rakkain koirani oli lakelandinterrieri, ja kun äsken - pienoisessa koirakuumeessa - eksyin sellaisten kotisivuille, tuli ihan tuska. Eihän tästä nyt tule mitään. Pitäs kysyä asiantuntijan neuvoa ja olla tiukka, koiraa en enää anna pois, jos sellaisen hankin! Mutta onpa lapsikin siedättynyt esim. siskon koiralle, se voi ihan hyvin olla päiväkausia koiran seurassa ilman oireita. Miksei se sitten siedättyisi lakelandinterrierille, josta ei edes irtoa karvaa, kuten siskon jackrussellista? Toki epiteeliä, joka on myös allergeeni. Miksei tämäkin asia voinut olla selvä homma, vaan piti tulla tällaista epävarmuutta! Pahus!
Tosin siinä jutussa lähdettiin siitä, että jos perheessä ON JO koira kun lapsi syntyy, sillä harvemmin on allergiaa - meillähän oli peräti kaksi koiraa, mutta esikoinen oli aina ruvilla ja raapi itteensä, ja keuhkoputkentulehduksen vietyä sen ihan sairaalaan asti piti käydä allergiatesteissä, jotka osoitti allergiaa vahvasti koiralle, hieman vähemmän kissalle. Kummallista, koska lapsi ei ollut paljonkaan edes altistunut kissalle! Vain harvoin vieraillussa naapurissa oli kissoja (ja koira) sekä kummitädillä kissa, josta ei myöskään kovin usein ollu edes karvoja saatavilla. Kananmuna on vieläkin allergisoiva. Maidon proteiinit oli vielä parivuotiaana vältettäviä, ei onneksi enää - tosin vahinko on ehtinyt jo tapahtua, juusto ei mene millään, ei myöskään pulla, muut leivonnaiset tai mikään varsinainen maitoruoka. Riisipuuro jne. Kun on tottunut maidottomaan niin on.
Mun rakkain koirani oli lakelandinterrieri, ja kun äsken - pienoisessa koirakuumeessa - eksyin sellaisten kotisivuille, tuli ihan tuska. Eihän tästä nyt tule mitään. Pitäs kysyä asiantuntijan neuvoa ja olla tiukka, koiraa en enää anna pois, jos sellaisen hankin! Mutta onpa lapsikin siedättynyt esim. siskon koiralle, se voi ihan hyvin olla päiväkausia koiran seurassa ilman oireita. Miksei se sitten siedättyisi lakelandinterrierille, josta ei edes irtoa karvaa, kuten siskon jackrussellista? Toki epiteeliä, joka on myös allergeeni. Miksei tämäkin asia voinut olla selvä homma, vaan piti tulla tällaista epävarmuutta! Pahus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
